Hämeen Autovaruste Oy
Hämeen Autovaruste Oy aloitti toimintansa Jyväskylässä vuonna 1930 ollen järjestyksessä toinen Volvon jälleenmyyjä Suomessa. Yritys jatkoi edeltäjänsä Hämeen Auton (Korpivaara Oy:n tytäryhtiö) toimintaa, kun se lopetti sivutoimipisteensä paikkakunnalla. Sivutoimipisteen vetäjästä Lasse Riihimäestä tuli yhtiön pääomistaja.

Perustamisen aikoihin yritys edusti Chevroletiä. Jo seuraavana vuonna edustettaviin merkkeihin siirtyi Volvo. Alkuvuosina toiminta oli varaosa- ja kuorma-autopainotteista. Valikoima laajeni muuhun raskaaseen kalustoon, kuten linja-autoihin, työ- ja maansiirtokoneisiin ja asuntovaunuihin. Olipa mukana henkilöautojen ja raskaan kaluston lisäksi myös moottoripyöriä ja veneitä.

Vuosien varrella yritys on edustanut useita tunnettuja automerkkejä kuten Fiat, Morris, Simca, Land Rover, Bmw ja Kia. Triumph- ja Yamaha-moottoripyörät ja Solifer-asuntovaunut kuuluivat aikoinaan edustuksiin. Täyden palvelun talo on aina tarjonnut myös huolto- ja varaosapalvelut myymiinsä tuotteisiin. Vuodesta 1994 yritys on keskittänyt toimintansa henkilöautoihin.




Hämeen Autovaruste palvelee neljällä paikkakunnalla. Jyväskylässä Hämeen Auto -nimellä ja Kuopiossa, Iisalmessa ja Joensuussa Avain Vaunun nimellä.

Hämeen Auto ja Avain Vaunu - nyt entistä vahvempaa osaamista


Avain Vaunu yhdistyi Hämeen Autovarusteeseen vuoden 2011 alusta. Yritys toimii Hämeen Auton nimellä Jyväskylässä ja Avain Vaunun nimellä Kuopiossa, Joensuussa ja Iisalmessa. Edustamiin merkkeihimme kuuluvat Volvo, Renault ja Dacia sekä kattava vaihtoautovalikoima. Hämeen Autovaruste Oy työllistää noin 150 henkilöä. Yrityksen omistavat Järvelä-Ståhlberg-suvut, joiden omistukseen kuuluu myös O.K. Auto Oy.

Hämeen Autovaruste Oy:n keskeisiä arvoja ovat:

  • laadukas autoalan organisaatio
  • avoin ja uskottava toiminta
  • vastuuntunto
  • asiakastyytyväisyys
  • tehokkuus
  • ihmisten arvostus
  • ympäristöstä huolehtiminen

Hämeen Autovaruste Oy on sitoutunut kehittämään toimintaansa. Siitä merkkinä ovat mm. seuraavat sertifioinnit:


  • ISO 9001 sertifioitu laatujärjestelmä
  • ISO 14001 sertifioitu ympäristöjärjestelmä